16. elokuuta 2012

Pikkukalaa ja kevyitä valineitä.

Tässä kesälomalla on jääny taas blogin rustaaminen olemattomiin joten laitetaas jotain lyhyttä juttua tänne.

Lomalla tullut ajettua vähän siellä ja täällä etelä- ja keskisuomessa mutta kalalla ei ihan hirveästi ole tullut käytyä, ainakaan perhovälinein. Miekankoskella muutaman tunnin kopaisu, josta jäi vain yksi tärppi. Kaloja kumminkin näkyi mukavasti mutta kun ei meikäläisen perhot kelvannu niin ei sit. Vuokramökin lammelta suurempaakin suurempi hauki iski perhoon!!! HAHA. jooo...


Mäntyharjun monsteri



Heinävedellä tuli jokunen päivä viskottua haukiperhoja järvellä mutta ei mitään. PRKL. Karvionkoskelle olisi voinut kyllä mennä samalla kalaan kun mökkikin oli siinä ihan vieressä, mutta vettä virtasi koskessa niin paljon ettei oikein napannut mennä. Palokki taas näytti puolestaan siltä että on kuivunut kasaan ja kuolleen kirjolohenkin bongasin heti kun rantaan pääsin. No, tuli sitten järveltä muutama pikku puikkari uistelemalla.







Nyt täällä Salon suunnalla mökkeilemässä kun ollaan niin päätin tuohon järvelle mennä perhoa uittaa kolmos luokan välineillä. Järveen laskee pieni puro, jonka lopusta ajattelin mennä vähän särkiä ja ahvenia kiusaamaan pikkuperhoilla.

Särkiä ja Ahvenia tuli reilusti yli toitakymmentä lyhyeen aikaan ja muutama salakkakin kävi napostelemassa perhoa. Erittäin ärhäkkäästi kävvät perhoon ja pirusti pyristelivät vastaa näin lämpöisellä kelillä. Pienehkön yllätyksen laittoin tuohon #12 kokoiseen ruskeena kuulapäänymfiin iskenyt 59cm Hauki! Hehe, Laittoi kyllä tuon kolmosluokan Välineet ihan hyvin mutkalle! Onni oli että perho oli ihan suunpielestä kiinni eikä saanut purtua ohutta monoperuketta poikki. Varmaan yrittänyt saalistaa jotain särkeä tai salakkaa joka seurannut perhoa... mut nyt kävi näin! 



Uitto


 Mikäs särki se siellä oikein potkii...


  Haukihan se siellä!


Syksykin näyttää jo pikkuhiljaa hiipivän kun Koivujenkin lehdet alkavat jo kellastua. Haukikausi siis lähenee ja sen jälkeen meritaimenen jahti jälleen. Eiköhän niiltä reissulta sitten tule viimeistää jotain päivitystä ellei nyt jotain keksi tässä välissä... Kireitä kaikille!

21. kesäkuuta 2012

Palkka juoksee ja siimat oikenee.

Tämä päivä ei alkanut hullumin. Päällikkö ilmoitti ettei tarvii töihin tulla ja saat silti palkan päivästä. Puoli kasin aikaa aamulla siis Vantaankoskelle siimoja oikomaan, nauttimaan aurinkoisesta kelistä ja odottelemaan että eukko pääsee töistä ja voimme suunnata sitten möksälle.

Aloitin kalastuksen ihan perus paikoista: Mustakosken niskalta ja siitä Kehä 3 "poolille". Ei mitään. Muutaman kerran vaihdoin edestakas eikä mitään. Noin kello kymmenen aikoihin menin taas kehäpoolille ja päätin kalastella hieman tarkemmin paikkoja, ensin vajottamalla pohjaan ja sitten nopealla sripillä siimaa sisään. Ei kauaa mennyt niin kala kiinni! Kivien välistä alavirtaan ja kusessa oltiin, ei tietenkään haavia eikä mitään. Sain kuin sainkin kalan nousemaan takaisin miedommille virroille josta hetken vääntämisen jälkeen rannalle 46cm istari taimen. Takaisin uimaan muitten kiusaksi. Mukavaa vaihtelua kirjoihin. Jatkoin samalla tyylillä kalastelua ja tulosta tuotti: Reilu puolenkilon kirre padon alapuolelta kovan virran ruenasta.

Sitten hiljaista taas. Ei mitään. Kahdentoista aikoihin ajattelin vaihtaa tyyliä, "larvastukseen". Oisko ollu toinen heitto ja tärppi. Uusi uitto, kiinni ja Taimen heti ilmaan! Pienen vääntämisen jälkeen antautui ja eikun takaisin uimaan. Samasta paikasta vielä yksi kirjon karkuutus. Ajattelin huvinvuoksi kokeilla padon alla olevaa pikku poolia. Ensin kirre ja sitten noin 400-500g ahven! Johan yllätti tou parimetria halkaisijaltaan oleva monttu!

Kello rupesi jo lähentelemään yhtä ja porukkaa alkoi olla kiitettävästi taas paikalla. Muutkin näytti saavan kalaa: seurasin hetken yhtä perhostilijaa joka veti kolme kalaa parin metrin säteeltä padon alapuolisista pikkuvirroista. Nopeasti vielä kokeilin padon yläpäästä ja kirren kopaisu siitä tuli. Nyt oli jo aika poistua ettei liian kiire tule.

oli kyllä varsin mukava "piipahtaminen" koskelle kun keli oli hieno ja kalat otillaan. Ja tietenkin palkkaakin vielä koko touhusta!

HYVÄÄ JUSSIA KAIKILLE!!!!





Takaisin uimaan!

31. toukokuuta 2012

Kirjon koppailua

Tänään duunipäivän jälkeen päätin lähteä Vantaankoskelle ulkoiluttamaan pienempiä vapoja ja hieman ottamaan tuntumaa niihin kun on tullut syksy ja tämä alkukausi heitettyä vaan tuolla hauki/mertsari setillä.

Koskelle saavuin noin klo:17:30. #4 Cult nippuun, ohut tapsi ja sekosikiö Liitsi siimanpäähän. Oiskohan mennyt edes viittä minuuttia niin ensimmäinen pikku Kirre pyristeli siiman päässä Mustakosken niskalla. Hieman myöhemmin samoilta paikoilta toinen pikku Kirre,alle kilon molemmat. Seuraavaksi siirryin "kehä 3 Poolille". Jokusen aikaa siinä heittelin ja aivan kiven edustalta nappasi aikaisempia hieman vauraampi yksilö. Kala pääsikin siitä kääntymään kiven taakse virtaan ja siinä vaiheessa Cultti ja ohut tapsi huusi leipää. Viitisen minuuttia vain meni niin kala antautu rannalle. 46cm ja pari kiloa Meriproileria pönäkässä kunnossa. Hetken vielä heittelin mutta sitten alkoi olla porukkaa niin paljon että pakko poistua kun ei sekaan mahdu. Noh, ihan kiva pikku pisto pitkästä aikaa Vantaalle. Kelikin oli sopivan pilvinen. Oli kiva saada kausi auki myös virtaavalla vedellä vaikka tuo Vantaankoski nyt on mitä on. Kivaa silti. Menen kyllä uudestaankin kun niin lähellä on. Kireitä kaikille!


27. toukokuuta 2012

Myöhään mutta kumminkin. Särkisalon hauen perhoilu rapsan voi lukea TÄÄLTÄ.

Nyt perjantaina tuli kurvailtua paremman puoliskon porukoitten mökille Kärkelään fiskarssin maille. Siinä tilaisuuden käytin hyväkseni ja kävin kattelemassa hieman kärkelänkosken tilannetta Sikajärven niskalla. Veden korkeus näytti hyvältä ja Salakkaa oli niin hemmetisti liikenteessä ja pärskytteli pitkin niskaa ja loppuliukua. Lupahässäkän kun saa tuonne selvitettyä niin pitää käydä kalassakin.


1. maaliskuuta 2012

Kevät / Kesä suunitelmia alustavasti...

JIBIIII !!!

Tänään hyviä uutisia kevään kalareissuja ajatellen. Kalareissu tuonne Särkisalon Armonlaaksoon Haukijahtiin olisi ilmeisemmin jotakuinkin samalla kokoonpanolla kuin viimeksi syksyllä. Mahtava paikka ja mukava päästä nyt kevät kalaan myös tuonne ja katsoa millaista siellä silloin on. Ovatko kalat yhtä varovaisia? se jää nähtäväksi!
Hieman juttua tuosta syksyiseltä reissusta voi lukea Särkisalo 2011 sivulta.

Perhovälinein kalastavan kanssa oli hieman suunnitteilla jos menisimme tällä kertaa kelluntarenkailla tuon reissun kun hyvin näyttäisi pystyvän autolla liikkua paikasta toiseen. Veikkaan että hieno ja mukava reissu jälleen tulossa! Sitä ootellessa! Tänään vissiin TJ 76.....

Myös Näätämölle on palattava tänävuonna kerran, ellei kaksi. Sen verran tykästyin kyseiseen paikkaan ja jäi vaivaamaan tuo perhokalastusalueen yläosat... Juttua viime reissusta Näätämö 2010...

Nyt olisit tarkoitus tehä reissu Kesäkuun viimeisillä päivillä / heinäkuun ensimmäinen viikko. Suunnitelmina olisi ajella PK-Seudulta Sevettijärvelle ja sieltä vesitasolla Vuontislompololle josta lähtisimme laskettelemaan Näätämönjokea alaspäin. Uusia paikkoja aina kiva päästä kokeilemaan ja siksi lento ylös ja kävely takaisin, ei tule niin edestakaisin tahkomista. Jokunen Perhokin tullut jo sidottua tuolle reissulle mutta vielä puuttuu ja paljon!

Toisenkin reissun ajattelin tehdä pohjoiseen, Näätämölle tai sitten jonnekkin muualle, varmaan joskus Elokuun keskivaiheilta syksyä kohden. Toki jos jollain jotakin mahtavia paikkoja ehdottaa niin saa toki kertoa!

Keskisuomessa ja muualla lähivesillä on myös käytävä tänäkesänä, koska tämä kesä on pyhitetty kalastukselle ja vesillä oloon. Yhtemä pakollisena paikkana on Käydä Mäntyharjun Miekankoskilla, jossa pääsin ensikertaa kalaan virtaavan veden ääreen perhovälinein. Sinne siis!

Kevättä ja kesää odotellessa!

23. helmikuuta 2012

Huhhuh...

Jooo. Piste. Nyt on väännetty ja käännetty autoa minkä kerkee noin reilu 10 h/ ilta ja rotisko odottelee tiivisteitä, suuttimien pesua, jäähdytinnesteitä, laatikkoöljyjä, kytkinnesteitä/jarrusesteitä, sähkölfektintekoa/kytkentää, puolien tiivisteiden uusintaa.. tollasta pientä... kasaaminen muuten edennyt erittäin hyvin. Tosin mietitään vielä tuota maalaus politiikkaa... onhan tässä vielä aikaa ennen kesän kalareissuja ja kelejä ;D

Perhosidonnan puolella kaikki on jäänyt tällähetkellä olemattomiin auton takia. Kiire tulee täyttää rasiat ottiperhoilla kesäksi... Eiköhän tämä tästä vielä ennen kesää! Ainakin saa sitten nauttia!

Juttua yritetään saada viikonlopun jälkeen kun jokunen tunti tulee tallilla vietettyä....

18. helmikuuta 2012

Tiistaina puoliltapäivin aloitettu talviloma alkoi mukavasti tallilla auton alla maatessa ja kesän kala-autoa kasatessa.

Parin viikon takaisen koneen paikalle noston jälkeen vuorossa oli nyt kardaanin ristinivelen tukikumin vaihto ensimmäisenä. Seuraavaksi pakosarjan pinnapultit joihin oli jäänyt pakosarjan kiinnitysmutterit kiinni poltettiin irti ja putsattiin uudelleen käyttöä varten. Sitten oli vuorossa kytkimen työsylinterin ja anturien vuoro... Pakoputkiston lämpöpellit sai uudet kiinnityspisteensä vanhojen sijasta. Hieman oli päässyt repeämän vanhat...

Pakoputkiston kannattimien kiinnityksen jälkeen alkoi itse putken paikalleen asettelu. Voin sanoa että muutama ärräpää pääsi suusta kun yksin yritin vaantää putkea paikalleen. Pakosarja oli hitsattu keskipukeen kiinni, joten koko hoito piti nostaa kattien ja äänenvaimentimien kanssa kerralla paikoilleen. Yritä nyt siinä yksin auton alla maatessa nostaa putkea ja samalla vääntää pakosarjaa paikalleen. Terve vaan sanon minä. Noin neljäntunnin vääntämisen jälkeen putkisto ja pakosarja löysi paikkansa. Voi sitä voiton juhlaa. Venttiilikoneiston koppa ja sytytyksen puolat sai jäädä vielä odottelemaan uusia tiivisteitä ja kopan pesua. Konehuoneesta tuli kytkettyä kaikki tarvittavat letkut ja sähköliittimet seuraavaa hommaa varten.

Oli aika siirtyä muokkaamaan M50B25 koneen imusarjaa tuon M52B28:n tilalle. Leikkaa, liimaa, rälläköi, hio, väännä, käännä, sovittele, suunnittele, sapluunaapapluunaapimpulaapompuulla ja kaiken muun säätämisen jälkeen alkoi modi olemaan kaasuläpän tiivistelevyä vaille valmis. Pari kuvaakin laitoin tuonne Talli 2012 puolelle.

3,5 päivän, reulun 40 tunnin tallilla möyrimisen jälkeen päätin pistää pillit pussiin, saunan päälle ja palkita itseni jokusella "ohrapirtelöllä". Viimeistään maanantaina pitäisi jatkaa että saa tuhlattua kaksi viimeistä lomapäivää tietenkin öljynseassa...

Nopeasti vaan kasaan koko vessa niin pääsee keskittymään perhonsidontaa ja kesän kalareissuja suunnittelemaan!!!

11. helmikuuta 2012

Tänään hieman sitomis harjoittelua perhopenkin ääressä. Jokunen karvaturri sieltä putkahti muttei mitään massa määriä kun hieman harjoittelin noitten päitten tekemistä Streamereihin..

Joitakin Pikkuhöntiäisen/ mäkärä jäljitelmä ja kalajäljitelmän sai aikaiseksi. Jos sitä vielä hetken touhuaisi pienen paussin jälkeen.


Mäkärä:

Koukku: #16 VMC 3x long specia fly
Runko: Micro fine dry dubbin, tummanruskea
Thorax/jalat: siikasdubbing
Siipi: valkoinen CDC höuhen



Streamer/ särki/salakka

Koukku: #4 TMC 5262
Painoitus: lyijylanka
Runko: Ice wing fiber silver
Kurkku: punainen villadubbing
Kierre: kulta
Selkä: Black barred rabbit strip, white


Hieman tuli näin kylmänä talvi iltana muisteltua vanhoja kalareissuja, hienajo semmosia, niin lisäisil tuonne Vuoden 2010 Näätämön reissun juttua talvi illan ratoksi.

10. helmikuuta 2012

Tänään tuli tallilla vietettyä aamusta kuutisen tuntia kesän kala-autoa kasatessa ja kaveria jelpatessa. Hiljaa hyvä tulee....

Vantaan koskellakin tuli illalla pyörähdettyä ihan katselemassa vain. Olisihan siellä paikkaa auki jos vaikka joku päivä kävisi tässä pahimman poltteen kourissa vähän siimoja oikomassa ihan testiuittojen mielessä.

9. helmikuuta 2012

Streamereita

Muutaman perus Streameri putkahti penkistä alkuillan aikana ulos. Tosin noitten päitten tekeminen ei ole minun juttu....




Perhosidontaa

Tällä hetkellä pyöritellää omia perus luottopintureita Harjukselle. Kauheeta on jälki mutta kyllä se tästä vielä harjoittelun myötä!

Kuvatkin ovat mitä on kameran ja valaistuksen takia.

Peruspinturi Harjukselle:


Koukku: pinturikoukku #14
Runko: vaalean oliivi dubbing
Häkilä: Vaalea kukko
Siipi: Vaaleä peura.
Tässä sairasloman ajantappamiseksi voisi vaikka alkaa ihmettelemään tälläistä blogin tynkää. Ihme touhuu.